Näytetään tekstit, joissa on tunniste Rodos. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Rodos. Näytä kaikki tekstit

maanantai 10. helmikuuta 2014

Häiden kuumalinja!

(Scroll down for the english version)

Tästä on nyt jo kohta parisen viikkoa, kun pääsin taivuttelemaan kieltäni puhelimessa. Wedding Planner soitti minulle sovittuna ajankohtana, tarkoituksena sopia joistakin häiden järjestelyistä, sekä suunnitella yksityiskohtia. Viimeisimmästä englanninkielisestä keskustelusta jonkun kanssa oli vierähtänyt jo hyvä tovi, ja täytyy myöntää, että hermostutti ja jännitti.

Lindos Weddingsin Karen Traynor siis soitti minulle, ja hän oli puhelimessa todella mukavan kuuloinen ja erittäin ammattitaitoinen nainen. Tämän morsiamen pieni hermostuneisuuskin haihtui kuin tuhka tuuleen, sillä mukavan ihmisen kanssa keskustellessa olo muuttui vain innostuneeksi ja puhelimessa oli hauska jakaa ajatuksia.

Päivän kulku saatiin pääpiirteittäin hahmotettua, ja ideoita syntyi lisää. Koristeluja ja muita yksityiskohtia täytyy vielä pohtia, nyt keskitytään valitsemaan ohjelmaa ja mahdollista live-musiikkia. Niin, ja saatiin sovittua sekin, että valokuvaajaksi tulee Studio Giannelis, valitsematta on kuitenkin vielä mikä kuvauspaketti häneltä otetaan. Giannelis oli ykkösvaihtoehtoni valokuvaajaksi jo ennen kuin otin yhteyttä Lindos Weddingsiin. Hänen kuvansa ovat henkeäsalpaavan upeita.



------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Wedding hotline!

About two weeks ago, i had a telephone consultation with Karen Traynor from Lindos Weddings. I have to admit, i was nervous, since i hadn't spoken English in a long time. But all that anxiety flew out the window when i started talking with Karen. She was such a nice lady, and such a professional, it made me relax really quickly.

We talked about how the day would go and what happens at any given point of the day. We did sort out the main events of the day, but will need to plan the details a little bit more. We also booked Studio Giannelis as our photographer. The package itself is still undecided, but i was incredibly happy to have Giannelis as the photographer. He was my first choice for photographer even before contacting Lindos Weddings for the first time. The photos he takes, are just breathtaking.

tiistai 28. tammikuuta 2014

Smooth Sailing!

(Scroll down for the English version)

Juuri nyt voin huokaista jälleen hetkeksi helpotuksesta. Asiat näyttävät järjestyvän. Pankki hoiti hommansa, ja ennakkomaksu meni perille, ja ihan oikeana summana vielä. OP ottaa verkkopankin kansainvälisestä tilisiirrosta 6€:n palvelumaksun, mikä on mielestäni hyvin kohtuullinen summa. Ilokseni kuitenkin palvelumaksuja veloitettiin lopulta tililtäni lähes 30€. Vastaanottajapankin taksat oli sitten hitusen korkeammat.

Mutta, onpahan nyt se hoidettu. Voimme keskittyä nyt muihin aiheisiin. Tulossa blogiin lähiaikoina tekstiä aiheista kukat, morsiuspuku, kakku, musiikki, ruoka ja pikkujujuna merenkäyntiä aalloilla. Stay tuned!




Smooth Sailing!

I can finally have a sigh of relief. Everything seems to be working out. The bank came through with the deposit payment, and with the right amount as well. Osuuspankki takes an office fee of 6€ for an international bank transfer made online, which i find to be very reasonable. For my enjoyment, the bank had taken nearly 30€ of office fees total from my account. I guess the recipient bank has fees a bit higher than mine.

But, at least that's done now, and we can focus on other subjects. Coming soon, posts about flowers, bridal dress, cake, music, food and a little smooth sailing on the waves. Stay tuned!